Lasten puuhaparkki myös ensi kisoissa
21.11.2006 10:42 Jesse Kiuru
Viimeksi paljon positiivista palautetta kerännyt lasten puuhaparkki toteutetaan myös ensi talvena. Projekti toteutetaan yhteistyössä Lahden Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan laitoksen kanssa. Puuhaparkin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat käytännössä LAMK:n sosiaalialan sosiaalipedagogisen lapsi- ja nuorisotyön ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat.
Vuoden 2006 puuhaparkin teemana oli kisalinna, mikä näkyi kalustuksessa, sisustuksessa sekä ohjaavien opiskelijoiden asustuksissa. Kisalinna toteutettiin erilaisten toimintarastien avulla, joita olivat mm. teatteri-, temppurata-, satu- ja askartelunurkkaus. Kisalinnan toimintaan osallistui viime vuonna kahden päivän aikana kolmisensataa 3-12 –vuotiasta lasta. Kisalinnaan oli paikoin jopa enemmän tulijoita, kun kerralla voitiin sisään päästää. Ensi talveksi lasten puuhaparkki laajenee entisestään, kun puuhaparkin yhteyteen on suunniteltu rakennettavan pieni perheravintola sekä lisää hoitotiloja.
Jesse Kiuru