Nuorten mäkihyppy ensimmäistä kertaa mukana kisoissa
29.02.2008 15:15 Sara Vainikka
Perjantai aamuna HS70-mäessä käynnistyivät kaikkien aikojen ensimmäiset FIS Youth Ski Jumping-kisat. Kisapäivä avattiin 12-14-vuotiaiden mäkihyppääjänuorukaisten harjoituskierroksilla.
Lahden Hiihtoseuraa mäessä edustaa 12-vuotias Leevi Mutru, jolla on meneillään jo viides hyppykausi. Mutru kehui kisatunnelmaa hyväksi. – Täällä on hieno kisahenki ja mielenkiinnolla odotan huomista kilpailua.
Harjoitushypyt sujuivat mukavasti aurinkoisessa säässä. – Tietysti kisoissa on aina pientä jännitystä, mutta meillä on mukana myös huumoria, hyppääjä kuvaili nuorten kisahenkeä.
Viime vuodesta Salpausselän kisoja paikan päällä seuranneena Leevi Mutru tsemppaa kaikkia Suomen mäkihyppääjiä ja toivoo pääsevänsä pitkälle urheilu-urallaan.
FIS Youth Ski Jumping-kisat ovat nuorille erinomainen mahdollisuus saada kansainvälistä kisakokemusta. Kisojen kohokohtana tulee olemaan lauantain palkintojenjakoseremonia kymmenien tuhansien katsojien edessä. Suomalaishyppääjiä mäessä haastavat puolalaiset, alankomaalaiset, saksalaiset ja norjalaiset kilpakumppanit.
Sara Vainikka