grafiikka grafiikka

FIS:n syyskokouksessa kalenterivahvistuksia – ”Meillä on monipuolisin urheilukattaus pitkään aikaan”

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS kokoontui tällä viikolla syyskokoukseen, jonka aiheina olivat muun muassa sääntömuutokset sekä kauden 2024-2025 kisakalenterien vahvistamiset.

Salpausselän kisat järjestetään Lahden keväthangilla 20.-23.3.2025. Historiallinen ohjelmakokonaisuus ei jätä ketään kylmäksi, kun Lahdessa käydään yhteensä 12 pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin osakilpailua.

”Meillä on ollut äärimmäisen hyvää yhteistyötä ohjelman suhteen Suomen Hiihtoliiton, Ylen ja FIS:n kanssa. Pääsimme hyvin vaikuttamaan ja saimme rakennettua ohjelmakattauksen, joka tarjoaa katsojille parhaan mahdollisen elämyksen, kommentoi Salppuri Oy:n toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu.

Vuoden 2025 Salpausselän kisat käynnistyvät jo torstaina naisten mäkihypyn maailmancupin osakilpailulla ja viikonlopun ohjelmassa on luvassa monia mielenkiintoisia uutuuksia. Kilpailuohjelmaan tuo uutta maustetta muun muassa mäkihypyn Super Team -kilpailu sekä maastohiihdon 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailut, jotka hiihdetään Lahden maailmancupissa historiallisesti ensimmäistä kertaa 40 vuoteen. Uutena vivahteena nähdään myös maastohiihdon sprintticupin finaalit, jotka hiihdetään uudistuksen myötä perjantaina iltakilpailuna.

”Meillä on varmasti monipuolisin urheilukattaus pitkään aikaan ja yleisölle on luvassa huippujännittäviä hetkiä ja tiukkoja kamppailuja heti avauspäivästä lähtien. Kisaviikonloppu saadaan käyntiin jo torstaina ja perjantain sprinttifinaalit iltakisana on mahtava uudistus, joka luo upean tunnelman niin urheilullisesti kuin viihteellisestikin.”

”Lauantai on perinteisesti legendaarinen päivä Salppurilla ja tänä vuonna sen kruunaa iltamäki, joka hypätään henkilökohtaisena kilpailuna. Yhdistetystä voidaan aina odottaa suomalaismenestystä ja sunnuntailta täytyy tietysti nostaa maastohiihdon historialliset 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailut. Nähdäänkö jälleen esimerkiksi Kerttu Niskasen ja Therese Johaugin välinen kaksintaistelu?”, päättää Kolu.

Salpausselän kisat toimii maailmancupin finaaliviikonloppuna maastohiihdon, naisten mäkihypyn ja miesten yhdistetyn maailmancupien osalta. Luvassa on kovaa otatusta maailmancupin kokonaiskilpailujen sijoituksista.

Lipunmyynti käynnistyy perjantaina 1.11. klo 11:00.

Ohjelma kokonaisuudessaan:

FIS CROSS-COUNTRY WORLD CUP 2024/25

21.3. Sprint F / W+M
22.3. Team Sprint F / W+M
23.3. 50 km Mass Start C / W+M

FIS NORDIC COMBINED WORLD CUP 2024/25

21.3. Team Sprint HS130
22.3. Individual Gundersen HS130

FIS SKI JUMPING WORLD CUP 2024/2025

20.3. Individual HS130 / W
21.3. Individual HS130 / W
22.3. Individual HS130 / M
23.3. Super Team HS130 / M

© 2023 Salppuri Oy