10.02.2019 20:22

Stoch vei voiton mäkikisassa, Aalto yhdeksäs

Sunnuntai-illan mäkihypyn kisan voiton vei selvällä erolla Puolan Kamil Stoch. Toiseksi tuli tämän kauden huippunimi Ryoyu Kobayashi ja kolmannelle sijalle ylsi Norjan Robert Johansson.

Stoch johti jo ensimmäisen kierroksen jälkeen vajaan kymmenen pisteen erolla seuraavina tuleviin Itävallan Stefan Kraftiin ja Johanssoniin. Kobayashi oli ensimmäisellä kierroksella viides. Japanilainen onnistui hienosti toisella kierroksella leiskauttamalla kierroksen pisimmän hypyn 129,5 metriä.

Stoch oli vahva myös toisella kierroksella. 129 metrin hyppy riitti selvään voittoon. Myös viime vuonna Lahdessa voittanut Stoch viihtyy Salpausselän mäessä.

- Minulla oli tänään hyvä kilpailu. Olen tyytyväinen hyppyihini, sillä eilen minullla oli pieniä ongelmia. En tiedä, miksi menestyn täällä. Tässä mäessä on jotain, mistä pidän. Tykkään aina olla täällä ja tulla takaisin Lahteen, Stoch kertoo.

Stoch ei ajattele vielä muutaman viikon päästä alkavia hiihdon maailmanmestaruuskisoja Seefeldissä.

- Keskityn ensin Willingeniin ja yritän pitää hyvän tasoni yllä. Taso mäkihypyssä on todella kova ja on monia miehiä, jotka taistelevat kisojen voitosta.

Kauden huippuvirettään jatkava Kobayashi sijoittui tänään toiseksi. Mitä mieltä Kobayashi oli kilpailustaan?

- Hyvä, hän vastasi hienosti suomeksi.

- Tänään oli hauskaa ja hyppyni olivat hyviä, joten pidän tästä, Kobayashi jatkaa.

Kolmanneksi sijoittunut Robert Johansson iloitsee siitä, että on pystynyt esittämään tasaisia suorituksia viime aikoina.

- Tämä oli hyvä kilpailu. Minulla on ollut ongelmia vahtimäen kanssa täällä Lahdessa viime vuosina, joten tämä oli askel oikeaan suuntaan. Olen ollut hyvässä kunnossa viime aikoina mutta tasaisuus on puuttunut. Minun täytyy vain luottaa siihen, että teen harjoituksissa oikeita asioita ja jatkaa samalla mallilla kilpailuissa, Johansson kertoo.

Andreas Alamommo pääsi hienosti mukaan toiselle kierrokselle ja nappasi kisasta ensimmäiset maailmancupin pisteet sijoittuen 29. Antti Aalto hyppäsi molemmilla kierroksilla 122-metrisen, mikä riitti hienosti yhdeksänteen sijaan.

Tulokset

Kuva: Antti Turunen

Lue lisää