Teksti:

Topias Mikkonen

Kuva:

Mathias Foster


Salpausselän kisat lähestyy sadan vuoden merkkipaalua, ja raaoista talviolympialaisista kotiutuneet talviurheilun supertähdet palaavat laduille. Kun perjantaillekin saatiin mäkikilpailu, on Lahdessa luvassa urheilun juhlaa koko viikonlopun ajan.

Maastohiihto

Iivo vs. Bolshunov

Kotimaista hiihtoyleisöä hemmotellaan sunnuntaina, kun Pekingin olympialaisten kultamitalisti Iivo Niskanen puolustaa kruunuaan 15 kilometrin perinteisen väliaikalähtökilpailussa. Salpausselän maastot ovat olleet totutusti suotuisat 30-vuotiaalle mestarihiihtäjälle: vuonna 2017 hän voitti Lahdessa kyseisen matkan maailmanmestaruuden ja nousi korkeimmalle korokkeelle maailmancupin osakilpailussa vuonna 2020.

Edellinen urheilija, joka on Niskasen pystynyt Lahdessa kaatamaan, on Pekingissä peräti viisi mitalia saavuttanut Aleksander Bolshunov. Vaikka hän jäi Kiinassa selvällä erolla toiseksi, uhkuu totutusti paljon kilpaileva maailmancupin kokonaiskilpailun kakkonen huippukuntoa.

Viime vuosina muilla ei ole tällä matkalla ollut juurikaan palaa. Johannes Hösflot Kläbo on ollut kaksikon lähin uhkaaja, mutta Salpausselän rankat ladut eivät tue rakettimiehenä tunnetun norjalaisen vahvuuksia, joka on kuitenkin ylivoimainen voittajasuosikki lauantain vapaan hiihtotavan sprinttiin.

Ruotsin naissprintterit vs. muut

Ruotsin Maja Dahlqvist on voittanut jokaisen tämän kauden maailmancupissa käydyn vapaan hiihtotavan sprinttikilpailun ja on maannaisensa, olympiakultaa Dahlqvistin nenän edestä vieneen Jonna Sundlingin kanssa selvä ennakkosuosikki lauantain kisassa. Heidän rinnallaan Johanna Häggström ja Emma Ribom hiihtävät finaalissa viikonlopusta toiseen ja ovat ensimmäisenä tyrkyllä, mikäli Sundling tai Dahlqvist epäonnistuu.

Sprintin tuore olympiapronssimitalisti, Yhdysvaltojen Jessie Diggins lienee länsinaapurimme tähtihiihtäjien kovin haastaja. Diggins onnistui kauden avauskilpailussa Rukalla voittamaan sprintin perinteisellä hiihtotavalla, ja Lahden hiihtostadionin pitkä takasuora antaa hänelle oivan tilaisuuden hyödyntää ilmiömäistä sauvoitta luistelukykyään.

Suomalaisista parhaiten Pekingissä sijoittunut Jasmin Kähärä ei ole mukana, mutta siellä sauvarikon kärsinyt Jasmi Joensuu on menestyksen nälkäinen suomalaisyleisön edessä. Rukalla finaaliin hiihtänyttä, moninkertaista arvokisamitalistia Krista Pärmäkoskea ei saa myöskään unohtaa laskuista, kun kilpaillaan hänen kotimaisemissaan. Saa nähdä, tuleeko palkintokoroke olemaan täysin sinikeltainen.

Tuntemattomat suomalaiset

Kotimaan maailmancupit ovat aina hyvä näytönpaikka sellaisille suomalaisille hiihtäjille, jotka pääsevät mukaan järjestäjämaan osallistujakiintiöiden turvin. Suomi saa viikonlopun hiihtoihin peräti 12 maapaikkaa sekä naisiin että miehiin. 

Muun muassa Suomen Cupissa tällä kaudella edukseen esiintynyt Miro Karppanen, 23, on mielenkiintoinen nimi lauantain sprinttiin. Imatran SM-hiihdoissa hän pystyi päihittämään useita kokeneita hiihtäjiä ja ylsi hopealle.

Vaikka B-maajoukkueen kärkinimiä on tällä hetkellä alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa, voivat itsensä Pekingin rääkiltä säästäneet nälkäiset nuoret saavuttaa useammankin sijoituksen 30 parhaan joukossa.

Maastohiihdon aikataulu:

Lauantai 26.2.

12:00 Sprinttikarsinnat V

14:30 Sprinttifinaalit V

Sunnuntai 27.2.

12:30 Naiset 10 km P

14:30 Miehet 15 km P

Yhdistetty

Lamparterin ja Riiberin kamppailu maailmancupin voitosta

Vaikka Norjan Jarl-Magnus Riiber on tälläkin kaudella ollut käytännössä ylivoimainen yhdistetyn urheilija, hän on koronatartunnastaan johtuen jäänyt 117 pisteen päähän Johannes Lamparterista. Viime vuonna Lahdessa nuorten maailmanmestaruuteen yltänyt itävaltalainen on vahvoilla, kun jäljellä on vain viisi osakilpailua.

Lamparter epäonnistui täydellisesti perjantain varakilpailussa jääden kärjestä liki kolme ja puoli minuuttia. Mikäli sunnuntaina ei pystytä jostain syystä hyppäämään, nähdään ladulla kovaa taistelua pisteistä.

Kahden miehen kauppa sunnuntain henkilökohtainen suurmäen kisa ei kuitenkaan missään nimessä ole. Hurjassa kunnossa Pekingissä olleet norjalaiset Jörgen Graabak ja Jens Lurås Oftebro haluavat varmasti jatkumoa mitalisateelleen. Uransa ensimmäistä osakilpailuvoittoa jahtaava Ilkka Herola lukeutuu myös aina ennakkosuosikkeihin, jos ero mäkiosuuden jälkeen ei ole pitkälti yli toista minuuttia.

Parisprintin arvaamaton luonne

Kun kaksikko Eero Hirvonen – Ilkka Herola voitti historiallisesti parisprinttikilpailun Salpausselällä kolme vuotta sitten, he hiihtivät ykkösiksi melkein puolentoista minuutin takamatkalta. Sellaista eroa ei ole sen jälkeen hiihdetty parisprintissä kiinni, ja usein mäkiosuuden kärkimaat ratkaisevat voittajan.

Lahti on ollut tässä poikkeus, sillä rata mahdollistaa isohkojakin muutoksia. Silti maailman kärki on ollut kuluneella kaudella yhdistetyssä niin tasainen, että kun kakkosjoukkueetkin ovat mukana, voittoa tavoitteleva kaksikko ei saa jäädä mäkiosuudella juuri laisinkaan. 

Japanilaiskaksikko Ryota Yamamoto Akito Watabe on tästä hyvä esimerkki. Viime vuonna he ylsivät kolmansiksi, vaikka eivät missään nimessä lukeudu vahvimpien hyppääjien joukkoon. Tästä syystä sekä mäessä että ladulla vahva norjalaisjoukkue Jens Lurås Oftebro – Jörgen Graabak kantaa lauantaina harteillaan ennakkosuosikin taakkaa.

Yhdistetyn aikataulu:

Lauantai 26.2.

12:30 Parisprintti HS130

16:40 Parisprintti 2 x 7,5 km

Sunnuntai 27.2.

11:15 HS 130

16:25 10 km Gundersen

Mäkihyppy

Jatkuuko Antti Aallon huippuvire?

Antti Aalto lämmitti Pekingin olympiasuorituksillaan suomalaisia mäkihypyn ystäviä, kun hän saavutti 12. ja 17. sijan. Perinteiseen mäkimonttuun saapuu menestykseen tottuneita katsojia, joiden valopilkkuna Lahden mäestä pitävä Aalto on.

Suomalaishyppääjä teki Kiinassa haastatteluissa selväksi, että oli itsekin yllättynyt parantuneeseen kuntoonsa. Kun monista maista on mukana taas enemmän urheilijoita kuin olympialaisissa, saa Aalto panna parastaan, mikäli mielii kotiyleisön edessä kymmenen parhaan joukkoon.

Ei selvää suosikkia

Viime vuonna norjalaiset olivat Halvor Egner Granerudin johdolla ylivoimaisia Lahden suurmäessä. Tänä vuonna mäkihypyn maailmancup on ollut äärimmäisen tasainen ja olympialaisissa ainoastaan Ryoyu Kobayashi pystyi ottamaan molemmissa henkilökohtaisissa kilpailuissa mitalin.

Yhdistetyn ohella mäkihypyn cupin kokonaisvoitosta käydään hurja taistelu, kun Kobayashin ja saksan Karl Geigerin välillä on vain kolme pistettä. Oman lusikkansa soppaan työntää myös norjan Marius Lindvik, joka voitti Pekingissä suurmäessä olympiakultaa ja hallitsi harjoituksia. Jos norjalainen saa onnistuneet kisahypyt Salppurilla, on häntä vaikea lyödä.

Mäkihypyn aikataulu:

Perjantai 25.2.

18:00 HS130

Lauantai 26.2.

17:30 Joukkuekilpailu HS130

Sunnuntai 27.2.

17:00 HS130

Ota ystäväsi, lapsesi tai kummisi kainaloon ja suuntaa Salppurille! Huippu-urheilun ohessa tarjolla on talvijuhlaa koko perheelle, viihdettä siitä nauttiville ja hyvää syömistä ruuan ystäville. Ja tietenkin ainutlaatuinen kisafiilis.