Norjan Therese Johaug hallitsi naisten skiathlonia, kun Salpausselällä hiihdettiin 7,5 kilometriä perinteistä ja 7,5 kilometriä vapaata. Johaug lähti kilpailuun yhtenä ennakkosuosikeista ja irtosikin muista heti kisan alkupuolella. Norjan menestyksen täydensivät hopealle hiihtänyt Helene Marie Fossesholm ja pronssin napannut Heidi Weng.

”Kisa oli täydellinen tänään. On kiva olla takaisin maailmancupissa. Toivottavasti ensi vuonna täällä on paljon katsojia!” Johaug kommentoi kisan jälkeen.

Suomalaisista parhaiten sijoittui Krista Pärmäkoski, joka hiihti sijalle 9. Kerttu Niskanen oli 12:s ja Johanna Matintalo 19:s.

”Päivä oli aavistuksen takkuinen. Pertsassa olisin kaivannut yleisöä paikan päälle huutamaan. Sain ihan hyvin taisteltua vapaan loppuun”, Pärmäkoski arvioi suoritustaan.

Lauantaina Salpausselällä hiihdetään myös miesten skiathlon ja sunnuntaina maastohiihdon viestit. Yleisö ei pääse paikan päälle koronatilanteen takia, mutta kisoja voi seurata televisiosta ja Lahti Ski Gamesin sosiaalisen median kanavilta Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä.

Katso kisan tulokset Kansainvälisen hiihtoliiton tulospalvelusta

Kuva: Janina Pitkänen