Teksti:

Arto Määttä

Kuva:
Janina Pitkänen

Norjan Jarl Magnus Riiber otti selkeän voiton yhdistetyn henkilökohtaisessa sunnuntain kilpailussa. Riiber hallitsi kilpailua mäen jälkeen selkeästi. Eroa lopulta toiseksi tulleeseen Vincenz Geigeriin oli lopulta 27 sekuntia Vielä ennen kisaa Riiber oli varovainen omasta hiihtokunnostaan, mutta kilpailussa norjalaisen suksi liikkui mallikkaasti.

– Fiilis on todella hyvä. En odottanut sitä, kun miettii mitä kaikkea viimeisen kahden viikon aikana on tapahtunut. Tuntui hyvältä tuntea itsensä jälleen normaaliksi. Missä minun kuuluisikin olla, Riiber kertasi kilpailua.

Toisesta sijasta käytiin loppuun asti tiukka kilpailu Geigerin ja maailmancupin johtajan Johannes Lamparterin kesken. Saksalainen vei loppukirissä toisen sijan vain 0,3 sekunnin erolla itävaltalaiseen.

– Olen todella tyytyväinen. Parempi päivä päivä mäessä kuin perjantaina. Pystyin taistelemaan itseni palkintokorokkeelle. Olisin ehkä voinut olla toisella sijalla, mutta Vincenz (Geiger) oli liian kova minulle tänään, Lamparter kertasi kisaansa.

Suomalaisista Ilkka Herola nousi mäkiosuuden sijalta 23 aina kilpailussa yhdeksänneksi. Herola hävisi voittajalle maalissa minuutin ja yhdeksän sekuntia. Hiihtonsa suomalainen oli päivän kisassa tyytyväinen.

– Hiihtoon voi olla tyytyväinen. Se oli ehjää suorittamista. Kotiyleisön hieno kannustus koko kisan ajan, niin oli mukava hiihtää, Herola totesi.

Muista suomalaisista Otto Niittykoski sijoittui sijalle 36. Rasmus Ähtävä oli 39:s ja Jesse Pääkkönen 45:s.