grafiikka grafiikka
Hiihtäjä ladulla, yleisö kannustaa

Vahva startti lipunmyyntiin

Kuva: Pepe Korteniemi

Salpausselän kisojen lipunmyynti käynnistyi tiistaina 11. lokakuuta. Alku on ollut vahva ja liput liikkuneet nopeasti.

”Olemme myyntimäärissä heti edellä viime vuotta. Liput ovat saaneet hyvän vastaanoton ja lähes poikkeuksetta hyvää palautetta. Tästä on hyvä jatkaa rakentamaan viikonlopun tarkempaa viihdeohjelmistoa, josta seuraava kokonaisuus julkaistaan esiintyjien varmistuttua marraskuussa”, kisojen pääsihteeri Tomi-Pekka Kolu kertoo.

Juhlavuoden lippukavalkadi poikkeaa osin edellisestä vuodesta. Uutena mukaan on tullut esimerkiksi A-katsomon Premium-lippu, joka sijaitsee anniskelualueella ja sisältää istumapaikan lisäksi myös muuta extraa. Premium-liput ovat K-18. Myös perinteiset A-katsomoliput ovat myynnissä edellisvuosien tapaan. A-liput myytiin viime tapahtumassa loppuun, ja koska kapasiteetti on nyt pienempi, sama lopputulos on odotettavissa jo aiemmin.

Yritysryhmille on tarjolla paitsi perinteiset, pian myyntiin tulevat VIP-paketit, myös esimerkiksi perjantain A-katsomopaikat sisältävät After Work -liput. Perjantain kisatapahtuman yhteydessä luvassa on unohtumattomat TGIF! After Workit, joka kattaa huikeat kisaelämykset istumakatsomossa ja perjantaibileet Fan Zonella. Salpausselän 100-vuotisjuhlakisoissa on siis mahdollisuus tarjota työntekijöille tai yhteistyökumppaneille after work -tapahtuma, joka muistetaan. Lisätietoja Yrityksille-sivulta.

Perhelippua on muutettu viime vuoden palautteen pohjalta. Peruslippu kattaa kaksi aikuista ja kaksi alle 16-vuotiasta lasta, jonka lisäksi useampilapsinen perhe voi ostaa pakettiin irrallisia 10 euron lisälippuja nyt myös Lippupisteen verkkokaupasta. Järjestelmästä johtuen Lippupisteen sivuilla perhelipun hintana näkyy poikkeuksellisesti ensin 1/4 kokonaishinnasta. Oikea hinta saadaan, kun ostoskoriin valitaan näitä neljä kappaletta.

Myös erilaiset alennusryhmät on otettu huomioon. Edullisemman lipun saavat niin eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, työttömät kuin 7-16-vuotiaatkin. Sotaveteraanit ja alle 7-vuotiaat lapset pääsevät kisoihin maksutta. Päijät-Hämeen peruskoululaisille kisaviikonlopun tarjoaa LähiTapiola Vellamo. Viime kisoihin palautettu, nyt siis kaiken lisäksi maksuton koululaislippuperinne on kerännyt pelkästään kiitosta useammastakin eri suunnasta.

VIP-liput julkaistaan ja myynti aloitetaan lähiviikkojen aikana.

Lisätietoja ja hinnat Liput-välilehdeltä.

© 2022 Salppuri Oy