100-vuotiaan Salpausselän kisojen juhlavuosi on paljon muutakin kuin kisakarkeloita ja hauskanpitoa. Jotta voimme taata kisojen jatkuvuuden seuraavankin sadan vuoden ajan, tarvittavia toimia on tehtävä nyt.
Sustainable Future of Winter Sports – The Next Hundred Years -nimeä kantava vastuullisuusseminaari järjestetään kisaviikon torstaina 23. maaliskuuta. Sisällössä pureudutaan urheilutapahtumien vastuullisuuteen ja talviurheilun tulevaisuuteen. Lahden Messukeskuksen Vesijärvi Halliin rakennetaan maailmanluokan konferenssitapahtuma sekä sisällöltään että puitteiltaan yhteistyössä Lahden kaupungin, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Smashin kanssa.
Salpausselän kisoilla on tärkeä rooli vastuullisuuden ja kestävän kehityksen edistämisessä. Ilman lunta ei ole talviurheilua. Ilmastonmuutos uhkaa vähentää lumipeitettä tai jättää osan Suomesta jopa kokonaan ilman. Ilmastonmuutosta voidaan kuitenkin vielä hillitä ja sen huomioiminen on erityisen tärkeää talviurheilutapahtumissa.
”Kansainvälinen urheilumaailma on vihdoin herännyt vastuullisuuteen. On ymmärretty, että urheilulla ei ole tulevaisuutta ilman kestävää kehitystä. Lahti on Suomen johtava ympäristökaupunki ja juuri oikea paikka tälle seminaarille”, sanoo Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.
Puhujia Microsoftista UEFA:han
Huippuasiantuntijat tarjoavat laajan ja monipuolisen kattauksen vastuullisuuden merkityksestä urheilussa ja urheilutapahtumissa, talviurheilun ilmastovaikutuksista, urheilun digitaalisesta muutoksesta sekä siitä, kuinka valintamme vaikuttavat erityisesti talviurheilun tulevaisuuteen. Kuulemme myös tapauskohtaisia esimerkkejä käytännön toimista UEFA:lta, Kansainväliseltä ampumahiihtoliitto IBU:lta sekä Utahin urheilusta ja olympiaperinnöstä. Puheenvuoroja seminaaritapahtumassa pitävät myös muun muassa Microsoftin Sports Industry Managing Director Sebastian Lancestremere, opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteeri Tuomo Puumala sekä Kansainvälisen hiihtoliitto FIS:n presidentti Johan Eliasch.
”Tapahtuma on ainutlaatuinen ja vastaavaa puhujakokoonpanoa ei löydy mistään muualta. Niille yrityksille, joita vastuullisuuskulma kiinnostaa, tai jotka kokevat asian tärkeäksi, seminaari on ehdoton paikka tulla kuulemaan, kuinka asiat tällä hetkellä ovat ja mihin ne ovat menossa”, Salpausselän kisojen pääsihteeri ja Salppuri Oy:n toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu painottaa.
Ovet avautuvat klo 8, avaussanat kuullaan klo 9 ja päivä päättyy klo 15 jälkeen. Lippu sisältää vastuullisuusseminaarin ohjelman, kahvit, lounaan, pysäköinnin ja naulakkopalvelut. Seminaariin saapujille on järjestetty myös mahdollisuus maksuttomaan kuljetukseen Aleksanterinkadulta Messukeskukselle ja takaisin.
Seminaaripäivän hosteina toimivat Visit Lahden Head of Sports Tourism ja Kluen perustajajäsen Mikko Saarinen sekä IBU:n vastuullisuudesta vastaava Riikka Rakic.
Kansainvälisen kattauksen johdosta koko tapahtuma toteutetaan englanniksi.
Tutustu vastuullisuusseminaarin tapahtumasivuun tästä (englanniksi).
Osta liput Lippupisteeltä tästä.